Omakotitalon toteutustapaa valittaessa puntaroitavia asioita on monia. Talopaketista rakennettaessa projektin nopeudesta ei välttämättä tarvitse tinkiä. RTS:n tutkimuksen mukaan talopaketin rakentaja voi säästää keskimäärin jopa 50 000 euroa osallistumalla itse rakentamiseen.
Entä onko osaamista, verkostoja ja voimavaroja riittävästi omatoimiseen rakentamiseen?
1. Haluttu valmistumisaikataulu
Muuttovalmis talo voidaan saada valmiiksi keskimäärin 8-9 kuukaudessa. Todelliseen aikatauluun vaikuttavat rakennuksen koko, rakennusluvan saamisen nopeus ja monet muut seikat.
Talvikuukaudetkin ovat hyvää aikaa rakentaa. Rakennusprojektin vaiheet kannattaa suunnitella huolellisesti, jotta rakentamisen aikataulu saadaan pidettyä kohtuullisena.
2. Rakennusprojektin budjetti
Hartiavoimin rakennettava talopaketti tulee edullisemmaksi, ja kustannuksiin voidaan vaikuttaa paljonkin sillä, kuinka paljon on valmis tekemään itse. Talopakettitoimitus on kokemuksiemme mukaan vuosien varrella osoittautunut kustannuksiltaan edullisimmaksi tavaksi rakentaa koti. Alussa viittasimmekin RTS tutkimukseen, jonka mukaan itse rakentaen voidaan säästää jopa 50 000 euroa. Talon hankkija voi säästää rahaa myös hyödyntämällä omaa tai lähipiirin osaamista eri työvaiheissa, ja Jetta-Talolta on saatavilla apua kokonaisuuden hallintaan.
3. Oma rakennusalan osaaminen
Rakennusalan osaaminen ja kokemus on luonnollisesti eduksi, mutta perehtymällä asioihin, kuka tahansa pystyy hallitsemaan oman talonsa rakennusprojektia. Työvaiheisiin perehtyminen voi ottaa jonkin verran aikaa, mutta se maksaa itsensä takaisin. Pätevä rakennusvalvoja on projektissa erittäin tärkeä apu.
4. Käytettävissä oleva verkosto
Hyvä rakennusalan toimijoiden verkosto on suureksi avuksi omatoimisessa rakentamisessa. Erityisesti silloin, kun itsellä ei ole tarvittavaa osaamista rakentamiseen, ammattitaitoinen ja luotettava yhteistyökumppaneiden verkosto on tärkeä. Ja vaikka osaamista olisi itselläkin, verkostosta on aina hyötyä. Edustajiemme kautta löydät kattavan rakentamisen verkoston.
5. Omat ja perheen voimavarat
Omatoiminen rakentaminen ei välttämättä sovi kaikkiin elämäntilanteisiin. Jos perheessä on pieniä lapsia, vaativa työ, arjen ja työmaaelämän yhdistäminen voi olla mahdoton yhtälö tai ainakin käydä kohtuuttoman raskaaksi. Toki tämäkin on hyvin tapauskohtaista: jos innostusta on riittävästi ja vaikkapa välimatka uuden kodin työmaan ja nykyisen kodin välillä on lyhyt, niin vuosi rakennusprojektin parissa voi sopia kuvioon luontevasti.
Toisaalta rakentamisprojekti on parhaimmillaan pariskunnalle ja perheelle yhdistävä ja positiivisella tavalla haastava kokemus. Siinä päästään tekemään yhdessä jotain konkreettista ja hienoa, toteuttamaan haavetta omin käsin ja näkemään työnsä jälki. Myös lapsille uuden kodin sekä omien huoneiden valmistumisen seuraaminen on opettavaista ja mieleenpainuvaa.
Jetta-Talolla sinulla on varaa valita vakiosisältöisestä talopaketista valmistaloon asti
Meiltä Jetta-Talolta saat aina toivomasi laajuisen talopaketin. Voit tehdä itse niin paljon kuin haluat, jolloin kustannukset pysyvät pienempinä. Jos taas haluat tilata mahdollisimman kattavan, levyvalmiin toimituksen ja hyödyntää lisäksi yhteistyöverkostoamme rakentamisessa, talopakettimme on toimitussisällöltään sinulle yhtä kokonaisvaltainen kuin valmistalo.