Perheen kasvaessa nuoripari halusi palata lähelle entisiä kotikontujaan. Omakotitalo asumismuotona oli itsestään selvyys ja sopivan asuinalueen löytyessä aloitettiin omakotitalon rakennussuunnitelmat. Kodiksi valikoitui Jetta-Talon elementtitoimitus. Jetta-Talo talotoimittajana oli tuttu, sillä olivathan he jo aiemmin rakentaneet yhden Jetta-kodin.
Tontti saatiin joulukuussa, suunnitteluun meni 4-5 kk, rakennuslupa tuli kesäkuussa ja heinäkuussa tehtiin jo maatöitä. Elokuussa saapuivat Jetta-Talon taloelementit. Siitä alkoi varsinainen rakentaminen ja talo valmistui jo saman vuoden joulukuussa.
Perheen elämäntilanne oli samaan aikaan varsin hektistä. Perheen rouva viimeisteli opintojaan odottaen samalla perheen kuopusta. Isäntä puolestaan rakensi kotia. Onneksi mukana oli joukko rakentamisen ammattilaisia, minkä vuoksi kaikki sujui sutjakkaasti. Rakennusprojekti tunti kivuttomalta, eikä hampaankoloon jäänyt asioita.
- ”Kenties tulevaisuudessa rakennamme vielä kolmannenkin talon.”
Uniikki talomalli suunniteltiin yhdessä Jetta-Talon suunnittelijoiden kanssa. L-kirjaimen muotoisessa kokonaisuudessa on kaksi erillistä rakennusta, asuintalo ja sauna. Saunarakennuksessa on mm. monikäyttöinen huone, jossa esimerkiksi ystävät ja sukulaiset voivat yöpyä ja sinne on mahdollista sijoittaa myös etätyöpiste. Yhteinen kattorakenne yhdistää ja väliin jää mukava ulko-oleskelualue. Näin saatiin rajattua myös suojaisa piha-alue.
Koti rakennettiin yhteen tasoon, joten neliöt saatiin tarkkaan hyödynnettyä. Pariskunta haki inspiraatiota useista Jetta-Talon talomalleista yhdistellen eri versioita omaan makuun sopivaksi. Asuinrakennuksessa on asuinneliöitä 116.5 m2 ja saunarakennuksessa 25 m2.
Ajaton keittiö sijaitsee ruokailutilan ja olohuoneen yhteydessä. Keittiöön sijoitettiin niemeke, jolloin laskutilaa saatiin enemmän kuin saarekkeellisessa versiossa. Pintamateriaalit ja tyyli on aikaa kestävä. Avoin tupamainen keittiö-ruokailutila-olohuone on talon keskipiste. Tilasta on käynnit kolmeen makuuhuoneeseen. Ylös asti avoin kattorakenne tuo tilaan erityistä avaraa tunnelmaa, joka saa tilan tuntumaan todellisuutta isommalta. Korkeimmillaan huonetila on noin 4 metriä. Tila on myös riittävän leveä, jotta kalustaminen olisi helpompaa.
Avarissa asuintiloissa on hyvä kiinnittää huomiota akustiikkaan. Kovista pinnoista kimpoileva äänimaailma aiheuttaa kaikumista, mikä tuntuu epämukavalta. Tässä kodissa mukavasta äänimaailmasta pitää huolen akustoitu kattoratkaisu, joka toteutettiin rimarakenteella. Kattorimojen takana on äänimaailmaa absorboiva kangas.
Lapsiperheen arjessa arkieteisellä on paikkansa ja kaunis kodinhoitohuone kutsuu viihtymään kodinhoidon tehtävissä. Sivueteisessä lasten vaatteille ja asusteille on runsaasti tilaa. Kalusteet toimivat myös istuinpenkkinä.
Kysy lisää kohteesta:
Eerik Saartoala
Vantaa | Uusimaa
Timo Majasalmi
Vantaa | Uusimaa

Mirka Rautavuori
Vantaa | Uusimaa
- +358 50 379 9920
- mirka.rautavuori@jetta-talo.fi
- WhatsApp-viesti
- Kalustetie 1, 01720 Vantaa
Kaikki Uudenmaan taloedustajat löydät täältä










