Jetta-Talon talomallisto on pullollaan taloja, joista jokainen suomalainen perhe voi löytää oman kotinsa. Keräsimme yhteen oman kodin ideoimisen pohjaksi muutamia erityisen suosittuja ja pitkäikäisiä sekä erityisen helposti muunneltavia talomalleja.
Jetta-Talon talomallisto on pullollaan taloja, joista jokainen suomalainen perhe voi löytää oman kotinsa. Malliston omakotitalot ja loma-asunnot ovat vaivattomasti muunneltavissa, ja niistä löytyy vaihtoehtoja niin modernista kuin perinteisestäkin tyylistä pitäville. Pohjaratkaisut ovat aina harkittuja ja asiakasperheen elämisen meininkiin sopivia.
Yksi tärkeä syy siihen, että Jetta-Talon talomallit ovat suosittuja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, on modernin muotokielen yhdistäminen toimiviin ja helposti muunneltaviin pohjaratkaisuihin.
Monet Jetta-kodit edustavat tyyliltään skandinaavista minimalismia, ja suomalaisten design-klassikoiden tapaan ne ovat yksinkertaisia ja ajattomia. Samalla ne on tehty suomalaista arkea ja juhlaa varten, osaksi minkä tahansa perheen elämää, jossa arvostetaan oman talon rakentamista.
Talomallisto sisältää myös perinteisempiä taloja, ja lähes aina on mahdollista yhdistää esimerkiksi perinteinen omakotitalo ja moderni talomalli valitsemalla ensimmäisen ulkonäkö ja jälkimmäisen pohjaratkaisu. Silloin perinteisen näköisen talon puitteisiin voi saada nykyaikaisemmat sisätilat avokeittiöineen ja avarine olohuoneineen.
Jetta-Talon myyntiedustajat tuntevat tarkasti sekä talomallistomme että mallien muuntelumahdollisuudet, ja minkälaiselle perheelle sopii mikäkin ratkaisu.
Pienet ja isommat omakotitalot sekä loma-asunnot
Keräsimme tähän artikkeliin oman kodin ideoimisen pohjaksi muutamia talomalleja, jotka ovat joko erityisen suosittuja, pysyneet mukana talomallistossa erityisen pitkään tai joita pidämme poikkeuksellisen monenlaisille asiakkaille ja monenlaiseen elämäntilanteeseen sopivina.
Koto 114 on selkeä ja suosittu perustalo, joka on erittäin helposti muunneltavissa pienemmäksi tai suuremmaksi oman budjetin ja tarpeiden mukaan. Kolmen makuuhuoneen pieni omakotitalo on selkeän mallinen, eikä siinä ole turhaa käytävätilaa. Autokatos on mahdollista joko liittää rakennuksen päätyyn tai rakentaa erillisenä. Napakassa pienessä talossa on persoonallinen epäsymmetrinen kattoharja, ja pohjaratkaisuun voi lisätä esimerkiksi kodinhoitohuoneen tai työhuoneen etätyöskentelyä varten.
Kaarna 100 + 20 on viime aikojen kysytyimpiä malleja, joka soveltuu sekä omakotitaloksi että loma-ajan asunnoksi. Muuntelumahdollisuuksiin kuuluu muun muassa olohuoneen yhteydessä olevan makuuhuoneen poistaminen isomman olohuoneen saamiseksi, ja erillisen saunamökin sijoittelua on mahdollista muuttaa. Lasiterassin kohdalle voi sijoittaa vaikkapa porealtaan. Nykyaikainen talomalli miellyttää monen rakentajan silmää.
Kuura 134 on yksi Jetta-Talon pitkäikäisimpiä malleja, johon asiakkaat ovat ihastuneet vuodesta toiseen. Yksikerroksinen, viisihuoneinen omakotitalo on muiden Kuura-mallien ohella talomalliston peruskiviä, ja sen muunneltavuus on omaa luokkaansa.
Koto 161 on isolle perheelle sopiva neljän makuuhuoneen omakotitalo, johon tarvittaessa saa vielä yhden makuuhuoneen lisää. Kodinhoitohuonetta pienentämällä on mahdollisuus suurempaan keittiötilaan, ja autokatoksen voi rakentaa niin, että sieltä on suora suojaisa pääsy keittiöön, niin isommatkin ostokset kulkevat näppärästi kotiin säällä kuin säällä.
Helsinki 100 on kaksikerroksinen omakotitalo, ja sen voi rakentaa pienellekin tontille, joita on tällä hetkellä paljon tarjolla. 100 neliön talossa on neljä makuuhuonetta, joista yksi sijaitsee alakerrassa, ja se on helposti muunnettavissa myös muuhun käyttöön. Ulkoverhouksen syvennys tekee talosta erityisen persoonallisen näköisen.
Jetta-Talon talomallistosta löytyy oikea koti jokaiselle perheelle – tarvittaessa pienillä tai vaikka suuremmillakin muokkauksilla. Tutustu koko mallistoon ja ota yhteyttä edustajaamme!