Markkinoiden paras saatavilla oleva JETTA 2.0 seinärakenne

Mikä on paras aika aloittaa taloprojekti?

Periaatteessa ei ole olemassa huonoa ajankohtaa talopaketin rakentamisen aloittamiselle, vaan se onnistuu ympäri vuoden. Kun kuitenkin halutaan pyrkiä mahdollisimman sujuvaan ja edulliseen taloprojektiin, on hyvä huomioida tiettyjä asioita.

Mitä taloprojektissa kannattaa tehdä mihinkin vuodenaikaan?

Talon perustusten teko on vaihe, joka kannattaa ehdottomasti tehdä sulan maan aikaan, jos se vain suinkin on mahdollista. Perustukset pystytään kyllä tekemään talvellakin, mutta roudan aikaan siihen kuluu enemmän aikaa ja myös kustannukset nousevat suuremmiksi.

Kun omakotitalo rakennetaan tehtaalla valmistuvista elementeistä, perustusten teon jälkeen tapahtuvien rakentamisen eri vaiheiden ajankohdalla tai säällä ei ole juurikaan merkitystä. Olennaisinta on huolehtia, että rakenteet pysyvät kuivina pystyttämisen ajan, oli sitten kesä tai talvi. Siitä eteenpäin työt jatkuvat katon alla säältä suojassa.

Yleisesti on hyvä muistaa, että taloprojektin ajoittamista mietittäessä sujuvaan alkuun päästään laatimalla projektille rakennusaikataulu. Talopaketin rakentamiseen kannattaa varata aikaa noin 10 kuukautta. Jos mahdollista, aikatauluihin on hyvä varata myös väljyyttä. Jos jokin vaihe viivästyy, niin koko projektia ei siinä tapauksessa tarvitse aikatauluttaa uudelleen.

Kannattaako omakotitalo rakentaa kesällä vai talvella?

Perinteisesti omakotitalot on totuttu rakentamaan kesäkaudella. Työskentelyolosuhteet ovat silloin luontaisesti mukavammat ja luonnonvaloa riittää ilman lisäkustannuksia pitkiinkin työpäiviin.

Koska kevät ja kesä ovat tyypillisesti rakennusalalla kiireisintä aikaa, silloin voi kuitenkin olla hankalampaa saada työmaalle tarvittavia ammattimiehiä. Jos taloprojektissa on tarkoitus käyttää paljon ulkopuolista työvoimaa, talvirakentaminen voi olla järkevämpi vaihtoehto. Talvella työvoimaa on paremmin tarjolla ja sitä voi saada edullisempaan hintaan. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muilla alueilla, joilla rakentaminen on vilkasta, tämä vaihtoehto kannattaa pitää mielessä.

Talvirakentamisessa on muistettava myös joidenkin kustannusten lisääntyminen kesään verrattuna. Paikat täytyy suojata paremmin ja työmaalla tarvitaan lämmitystä, josta tulee ylimääräisiä kuluja kokonaisuuteen. Valaistus täytyy myös järjestää erikseen ja tontin aurauksesta sekä hiekoituksesta on huolehdittava. Hyvin suunniteltuina nämä asiat ovat kuitenkin helposti hoidettavissa, ja niiden kulut voivat hyvinkin jäädä pienemmiksi kuin työvoiman edullisuudella saavutetut säästöt.

Kesällä rakennustyömaa pysyy todennäköisesti lumettomana, mutta talviaikaan puolestaan tontti säilyy siistimpänä suurimpia tarvikkeita kuljetettaessa, kun maa on jäässä ja kestää paremmin painoa. Erityisesti pehmeähkölle maaperälle rakennettaessa tämä on hyvä huomioida. Alku- ja keskitalvella sää on myös todennäköisesti kuiva, mikä on rakentamisen kannalta erittäin hyvä asia.

Hyvin paljon riippuu siis kunkin omakotitalon hankkijan omasta tilanteesta, mihin vuodenaikaan talopaketin rakentaminen on järkevintä.

Jetta-Talo on erinomainen ratkaisu vuodenajasta riippumatta

Jetta-Talon talopaketeissa kuivaketju pysyy katkeamattomana niin kesällä kuin talvellakin.
Ota yhteyttä meihin – oman alueesi Jetta-Talo-edustajan yhteystiedot löydät täältä.

 

Talounelmat todeksi – liity unelmalistalle

Lähde matkalle kohti talounelmiesi toteuttamista. Liity Unelmalistalle ja lähetämme sähköpostiisi inspiraatiota, hyötytietoa sekä ajankohtaisia kampanjoita. Voit poistua listalta milloin haluat.

"*" näyttää pakolliset kentät

Minulla on jo tontti
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ota yhteyttä tai kysy lisää

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.